Kukkasen koulun aakkoset
Bussiliput
Koulumatkoja varten saavat bussilipun ne, joiden koulumatka
on yli viisi kilometriä. Bussilippu on henkilökohtainen ja sen väärinkäytöstä,
häviämisestä tai rikkoutumisesta oppilas vastaa itse kuluista. Kadonneesta koululaiskortista veloitetaan 10
euroa.
Erityisopetus
Erityisopetuksella tuetaan oppimista ja koulumotivaatiota joko yksilöllisesti tai pienryhmissä.
Erityisruokavalio
Kouluruokailussa huomioidaan erityisruokavaliot. Erityisruokavalion saamiseksi tarvitaan lääkärin tai terveydenhoitajan lausunto. Ruokasalin oven ruokalistassa on merkitty mitä erityisruokaa on tarjolla. l=laktoositon, glut=gluteiiniton, siaton, punalihaton, kasvis.
Hammashuolto
Oppilaiden hampaat hoidetaan Nastolan kunnan terveyskeskuksessa puh. 819 4160.
Tarkastukseen kutsutaan yleensä koulupäivän aikana yksilöllisen tarkastusvälin mukaan, joka on noin 1½ vuotta. Jos oppilaalla on hammaslääkäriaika tunnilla, jolla on koe, on hänen esim. koulun kansliasta soittamalla siirrettävä hammaslääkäriaikansa. 15-vuotta täyttänyt joutuu korvaamaan ilman ilmoitusta käyttämättä jättämänsä vastaanottoajan (33,80 €).
Häiriökäyttäytyminen
ja sen seuraukset
Perusopetuslaissa säädetään, että oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti, käyttäydyttävä asiallisesti, noudatettava koulun järjestyssääntöjä ja käsiteltävä huolellisesti koulun omaisuutta. Häiritsevästi tai sopimattomasti käyttäytyvää oppilasta voidaan ojentaa seuraavasti:
- poistetaan luokasta pysäkille tai erityisopettajan luokkaan
- käydään kasvatuskeskustelu KAKE
- määrätään jälki-istuntoon
- annetaan kirjallinen varoitus
- erotetaan koulusta enintään kolmeksi kuukaudeksi
Ilmoitustaulut
Ilmoitustaulut ovat koulun omia ilmoituksia varten. Muiden
ilmoitusten kiinnittämiseen tarvitaan rehtorin lupa. Julisteita ja ilmoituksia
ei saa kiinnittää muualle kuin ilmoitustauluille. Yläaulan ilmoitustaulussa on
esim. kuljetukset ja lukujärjestykset, oppilaskunnan ja opon tauluissa on
ajankohtaista asiaa.
Info-TV:ssä on tiedoituksia lähes päivittäin.
Itsearviointi
Itsearviointi on osa opetussuunnitelmaa. Tarkoituksena on tukea oppilaan itsetuntemuksen kasvua, kehittää opiskelutaitoja sekä auttaa oppilasta paremmin ymmärtämään opiskelemaansa. Itsearviointi tehdään ainekohtaisesti.
Jaksotodistus
Jaksotodistus jaetaan noin viikon kuluttua jakson päättymisestä. Siihen on merkitty loppuun suoritettujen kurssien arvosanat. Tummennettuna on merkitty kyseisellä jaksolla päättynyt kurssi. Oppiaineen kursseista vähintään puolet on suoritettava hyväksytysti, jotta lukuvuoden oppimäärä voidaan hyväksyä. Luokalta pääsemisen ehto on lisäksi se, että jokaisessa oppiaineessa lukuvuoden viimeinen kurssi on suoritettu hyväksytysti.
Jälki-istunnot
Ilman hyväksyttyä syytä jälki-istunnosta ei voi olla pois.
Jos koulu päättyy ennen jälki-istunnon alkua, oppilaalle järjestetään odotusajaksi tila opiskelua varten. Harrastuksen alkaminen tai esim. taksikyyti ei estä jäämistä jälki-istuntoon. Kyyditykset oppilas hoitaa itse.
Kahvila
Koulussamme on välipalatarjoilu yleensä ma, ti ja to
viimeisellä pitkällä välitunnilla eli 13.25 – 13.40. Välipalaliput myydään 10 lipun sarjoina (
7,60 euroa ).
Kanslia
Kanslia on opettajainhuoneen yhteydessä koulun toisessa kerroksessa. Koulusihteerinä toimii Susanna Kunnas, puh. 044-790 9357.
Korvausvelvollisuus
Oppilas on velvollinen korvaamaan koulun omaisuudelle aiheuttamansa vahingon. Aiheutetusta vahingosta on viipymättä ilmoitettava rehtorille, opettajalle tai vahtimestarille.
Kotisivu
Koulun kotisivu on osoitteessa http://www.nastola.fi/Koulut/kukkasenkoulu/
Kouluaika
Kouluaikaan luetaan lukujärjestyksen mukainen työpäivä, koulumatkat ja koulun järjestämät tilaisuudet.
Koulukuraattori
Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä. Hän auttaa ja tukee oppilaita, joilla esiintyy kouluhaluttomuutta, levottomuutta oppitunneilla tai muita vaikeuksia koulunkäynnissä. Hänen puoleensa voi kääntyä myös vapaa-aikaan liittyvissä ongelmissa. Keskustelut ovat luottamuksellisia.
Koulukuraattorina
toimii Hannu Lehtonen. Ajanvarauksia voi tehdä ja saada myös neuvontaa ja
ohjausta puhelinaikana, joka on päivittäin klo 11–12, puh. 040 500 8239 ja sähköposti
hannu.lehtonen@phsotey.fi. Yhteyshenkilöinä kuraattoriin päin toimivat rehtori,
opinto-ohjaaja ja luokanvalvoja.
Koululääkärin
vastaanottoajoista ei ole toistaiseksi
tietoa. Sairauden, tapaturman tms. sattuessa oppilas ohjataan terveyskeskukseen.
Koulukyydit
Tietoa koulukyydeistä löytyy Nastolan kunnan internetsivuilta kohdasta koulumatkat ja -kuljetus, joka on saatavilla myös koulun kansliasta.
Tiedot koulukyydeistä päivittyvät koulun ilmoitustaululle.
Terveydellisistä syistä kuljetukseen tarvitaan aina lääkärintodistus.
Päivittäisten koulukyytien peruutukset yms. tekstiviestillä numeroon 040-5942 425.
Koulusta poistuminen
kesken päivän
Koulualueelta ei saa poistua kesken koulupäivän. Oppilas saa poistua kesken koulupäivän vain opettajan tai terveydenhoitajan luvalla.
Koulupoliisi
Koulumme koulupoliisiksi on nimetty Ilpo Hannonen, joka tekee tiivistä yhteistyötä koulun kanssa. Kaikki oppilaat oppivat tuntemaan oman poliisimme yläasteen aikana. Hän vierailee myös mahdollisuuksien mukaan vanhempainilloissa.
Kurssi
Kurssi on pituudeltaan yksi oppitunti viikossa koko vuoden ajan. Koska meillä on jaksoja 4, niin neljä tuntia viikossa yhdessä jaksossa muodostaa yhden kurssin. Kun koko kurssi on suoritettu niin siitä tulee arvosana jaksotodistukseen.
Kuvaaminen ja julkaiseminen
Koulussamme otetaan kuvia eri tilaisuuksista ja joitakin niistä laitetaan koulun nettisivuille.
Jos ette halua huollettavienne kuvia nettisivuillemme toivomme teidän ottavan yhteyttä rehtori Sanna Ainolaan.
Lasten- ja nuorten psykologi
Lasten- ja nuorten psykologin tavoitteena on oppimis- ja sopeutumisvaikeuksien ennaltaehkäisy sekä oppimis-, keskittymis- ja ihmissuhdevaikeuksien selvittely. Hänen kanssaan voi luottamuksellisesti keskustella myös mielenterveysongelmista. Psykologina toimii Aino Wilkman puh. 0400 699 083 ja sähköposti aino.wilkman@phsotey.fi.
Liikenne
Koulun läheisyydessä on vilkas liikenne. Sen vuoksi ylikulkusiltaa on käytettävä ja liikennesääntöjä noudatettava.
Autojen kääntöpaikka on alapihalla, jonne on rakennettu erillinen odotuskatos.
Liikunta
Liikunnasta tytöt saavat syksyllä ja keväällä opetussuunnitelmaan perustuvan ”lukkarin”. Joulun jälkeen alkaa hiihto- ja luistelujakso. Oppilaalla on oltava ehdottomasti jommat kummat liikuntavälineet. Varusteiden ei tarvitse olla ”viimeistä huutoa” eli vaikka mummolta voi lainata monot ja sukset. Maalis-hutikuussa olemme taas vähän sisällä mm. tanssien ja sitten alkaa taas ulkoilu esim. pesäpallo. Toiveena olisi myös päästä uimaan. Liikuntanumero muodostuu kolmesta osa-alueesta: kunto, taito ja asenne. Oppilaalla tulee olla aina liikuntavarustus ja pyyhe. Pääasiana liikunnassa on, että se olisi kivaa ja oppilaat tekevät sen omalla asenteellaan. Liikunnan vapautukseen tarvitaan lääkärintodistus. Terveisin Annukka Immonen, tyttöjen liikunta.
Lokerikot
8.-ja 9.-luokkien oppilailla on mahdollisuus lukuvuoden alkupuolella lunastaa lokerikko panttia vastaan. Lokerikon pantti on 5 euroa, avaimen kadotessa veloitetaan 3 euron lisämaksu. Lokerikon lunastukseen toivotaan mukaan 5 euron tasarahaa palautuksen helpottamiseksi. Lokerikko on henkilökohtainen. Mikäli lokerikon käytössä on toistuvia ongelmia, voidaan lokerikon käyttöoikeus poistaa kesken lukuvuoden.
Mopot ja skootterit
Yläpihalla on erillinen katos ( mopoille ) ja parkkialue (mopoille ja skoottereille). Parkkipaikoilla ei ole valvontaa. Poliisit tarkkailevat säännöllisesti liikennesääntöjen noudattamista.
Myöhästelyt
Myöhästelyt vaikuttavat alentavasti kurssin arviointiin. Lisäksi niistä voi seurata esim. lisätehtäviä tai jälki-istuntoa.
Nuorisotoimi
Nastolan
Nuorisopalvelut
Liikunta-
ja nuorisopäällikkö Jari Unelius jari.unelius@nastola.fi p.0407029236
Nuokku
Ylätie 4
Nuorisonohjaaja Jesse Lepistö
Nuokku
jesse.lepisto@nastola.fi p. 0405403269
Nuorisonohjaaja
Larissa Mouhu
Etsivä-
ja kohdennettunuorisotyö
larissa.mouhu@nastola.fi p. 0405408234
Nuorisotiedustuspiste
Norkku Soratie 9
Nuorisonohjaaja
Terhi Räsänen
Norkku
terhi.rasanen@nastola.fi p. 0408658348
Lue
lisää Nuorisopalveluiden tapahtumista ja toiminnasta koulun ilmoitustaululta
sekä www.nuorinastola.net!
Opetussuunnitelma
Koulussa noudatetaan Nastolan kunnan yhteistä opetussuunnitelmaa.
Opinto-ohjaajan luokse oppilaat voivat tulla
koulupäivän aikana. Pitämiensä oppilaanohjauksen tuntien lisäksi opinto-ohjaaja
auttaa mm. opiskeluun, jatko-opintoihin ja ammatinvalintaan liittyvissä
kysymyksissä sekä huolehtii työelämään tutustumisesta. Hänen puoleensa voi
kääntyä myös muissa asioissa. Opinto-ohjaaja Aulikki Hämäläisen tavoittaa
numerosta 044-7909361.
Opintoretket
Koulumme 7. luokat tekevät opintoretken tutustuen kotikuntaansa. 8. luokkien retket suuntautuvat kauemmaksi, esim. kotimaakuntaan tai Lahteen. 9. luokkalaisten luokkaretki voi suuntautua oman maakunnan ulkopuolelle.
Opintoretkillä tutustutaan kohteen nähtävyyksiin, luontoon ja historiaan.
Oppikirjat
Oppikirjat ovat lainassa koulusta. Kirjat pitää päällystää ja niitä täytyy pitää siten, että ne voidaan käyttää uudelleen. Mikäli oppilas turmelee tai hukkaa oppikirjansa, hänen pitää korvata oppikirja erikseen sovitulla tavalla.
Oppilashuolto
Oppilashuollon tavoitteena on tukea koulun opetus- ja kasvatustyötä huolehtimalla oppilaan fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista sekä tasapainoisesta kehittymisestä siinä määrin kuin se koulun keinoin ja käytettävissä olevin resurssein on mahdollista.
Oppilashuoltoryhmä
Oppilashuoltoryhmä kokoontuu joka toinen viikko. Ryhmä suunnittelee ja toteuttaa tukitoimia erilaisiin vaikeuksiin joutuneiden oppilaiden koulunkäyntimahdollisuuksien parantamiseksi yhteistyössä kodin kanssa. Tähän ryhmään kuuluvat rehtori, opinto-ohjaaja, erityisopettaja, pysäkkiopettaja, terveydenhoitaja, psykologi, koulukuraattori, sosiaalityöntekijä. Huoltajat voivat ottaa yhteyttä oppilashuoltoryhmään rehtorin tai opinto-ohjaajan välityksellä.
Oppilaskunta
Oppilaskunta toimii voimassa olevan peruskoululain nojalla ja sen tehtävänä on ohjata oppilaat keskinäiseen yhteistyöhön, pyrkiä parantamaan oppilaiden asemaa koulussa ja edistää oppilaiden harrastustoimintaa. Oppilaskunnan hallituksen 2011 – 2012 jäsenet valitaan syksyn aikana.
Poissaolot
Ennalta tiedossa olevaan poissaoloon on huoltajan anottava lupa luokanvalvojalta kirjallisesti tai Wilman kautta. Yli viikon poissaolosta lupaa haetaan kirjallisesti rehtorilta. Oppilaan on sovittava korvaavasta opiskelusta omien opettajiensa kanssa ennakkoon ennen loman myöntämistä. Loma-anomus lomake on saatavissa kansliasta. Anomuksen malli löytyy tiedotteen lopusta.
Poissaolot sairauden
takia
Jos oppilas on sairauden takia pois koulusta, huoltajan on merkittävä se mahdollisimman pian Wilmaan tai ilmoitettava siitä luokanvalvojalle. Jos laittaa syyn ennen koulun alkua nimen kohdalle, niin jokainen oppilaan opettaja huomaa heti, että syynä on sairaus.
Polkupyörät
Polkupyörien paikka on yläpihan katoksessa. Pyörät on ehdottomasti pidettävä lukittuna ja mieluiten ketjullisessa telineessä.
Puhelimet ym.
Lähes kaikilla oppilailla on kännykkä. Puhelin täytyy ehdottomasti pitää suljettuna tai äänettömänä oppitunnin aikana. Huoltajia pyydetään olemaan soittamatta oppilaille oppituntien aikana, jos asian voi hoitaa välitunneilla. Häiriötapauksissa opettaja voi takavarikoida puhelimen koko koulupäivän ajaksi.
Koulu ei vastaa oppilaiden henkilökohtaisten tavaroiden vahingoittumisesta tai katoamisesta.
Ko. esineet eivät saa häiritä koulu työskentelyä.
Päähineet ja
päällysvaatteet
Takit ja hatut jätetään luokissa oleviin naulakkoihin. Sisätiloissa ei olla päähine päässä eikä ruokalassa takki päällä.
Ruokailu
Ruokailuun tullaan portaittain kukin luokka-aste omalla vuorollaan. Koko ruokatunnin pituus on 50 minuuttia.
Ruokalassa noudatetaan ehdotonta siisteyttä. Keittiössä työskentelevät: Tuula
Bäck ja Liisa Sirkiä.
Siisteys ja viihtyvyys
Jokainen voi omalla käytöksellään vaikuttaa yleiseen viihtyvyyteen ja siisteyteen. Roskat roskikseen! Siistissä koulussa on mukava opiskella. Siistijöinä toimivat Salla Laapio, Eija Latvala ja Lea Tuovila.
Taksvärkki
Tapa osallistua Taksvärkkikeräykseen on tehdä 6 tuntia pitkä päivä töitä ja lahjoittaa palkka keräykseen, jonka tuotto lahjoitetaan oppilaskunnan hallituksen esittämille kohteille.
Terveydenhuolto
Yläasteen terveydenhuoltoon kuuluu pääasiassa terveystarkastusten ja seulontatutkimusten suorittaminen, terveyskasvatus sekä koulun terveydellisten olojen seuranta. Sairauksien tutkiminen ja hoito kuuluu terveyskeskuksille tai yksityislääkäreille. Lääkärille varataan aika terveysaseman ajanvarauksen kautta..
Koulutapaturmat hoidetaan pääasiassa Nastolan terveyskeskuksessa. Tapaturmalähetteen antaa opettaja tai terveydenhoitaja. Paikalla ollessaan terveydenhoitaja hoitaa pienet tapaturmat ja tekee arvion lähettämisestä jatkohoitoon. Sairasta lasta ei saa lähettää kouluun. Oppilaan pitkäaikaissairauksista ja muutoksista lääkityksestä tulisi välittää tieto terveydenhoitajalle ja tarvittaessa luokanvalvojalle.
Terveydenhoitaja
Kaarina Kaikkosen vastaanotto on koululla maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaina varmiten 8.30 – 12, puh. 040-8672975 sähköposti: kaarina.kaikkonen@phsotey.fi tai Wilman kautta . Terveydenhoitaja tarkastaa lukuvuoden aikana kaikki seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset sekä yhdeksäsluokkalaisia tarpeen mukaan.
Tukiopetus
Mikäli oppilaalla on ongelmia jonkin aineen oppimisessa tai oppilas on jäänyt jälkeen poissaolojen vuoksi, hänellä on oikeus saada tukiopetusta. Tukiopetusta annetaan ruokatunnilla tai lukujärjestyksen ulkopuolisella ajalla. Tukiopetusta ei voida antaa laiskuuden, luvattomien poissaolojen tai lomamatkojen takia.
Tukioppilaat
Tukioppilastoiminta on peruskoulussa toimiva
tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen. Toiminnalla edistetään
kouluviihtyvyyttä ja hyviä toverisuhteita sekä rakennetaan turvallista ja
kannustavaa ilmapiiriä. Tukioppilaat ovat koulun 8. ja 9-luokkalaisia.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto kouluttaa heidät tehtäväänsä.
Työelämään tutustuminen (TET)
Yhdeksäsluokkalaisilla on kahden viikon työelämään tutustuminen. TET-jaksosta ei koidu oppilaille kustannuksia, kun he valitsevat TET-paikan koulun tarjoamista vaihtoehdoista.
Kahdeksasluokkalaiset tutustuvat huoltajansa tai jonkun muun läheisen henkilön työhön kolmen koulupäivän ajan.
Seitsemäsluokkalaisten työelämään tutustuminen tapahtuu oman koulun töissä: ruokalassa, siivouksessa tai kiinteistönhoidossa koulupäivän ajan.
Uusintakoe (Rästikoe)
Oppilas tekee rästikokeessa korvaavan kokeen, jos hän on ollut kipeänä tai esim. matkoilla varsinaisena koepäivänä eli koe on jäänyt tekemättä. Luvaton poissaolo ei anna oikeutta osallistua rästikokeeseen.
Jos kurssin arvosana on hylätty (4) mahdollisuus korotukseen on vain uusintakokeissa.
Uusinta/rästikokeeseen oppilaan pitää aina ilmoittautua henkilökohtaisesti viimeistään kaksi päivää ennen koepäivää. Kokeeseen ilmoittaudutaan täyttämällä uusintakoelappu (katso malli tiedotteen lopussa) ja palauttamalla se henkilökohtaisesti kokeen tekevälle opettajalle. Rästikoe on suoritettava ensimmäisessä mahdollisessa koetilaisuudessa, joka on pääsääntöisesti joka viikko. Koepäivistä ilmoitetaan koulun ilmoitustaululla .
Vahtimestari
Koulumme vahtimestari on Teuvo Liikaluoma, puh. 040-773 9770.
Välitunnit
Ulkovälitunteja ovat aamupäivän ja iltapäivän pitkät välitunnit. Ruokailun aikana oppilaat saavat halutessaan olla sisätiloissa.
Siirtymävälitunnin aikana (5 min) ulos ei ole lupa mennä. Välituntialue on koulun yläpiha. Kuvassa alue on varjostettu.
|
tekninen työ C-ovi |
B-ovi |
|
|
A-ovi liikunta |
|
|
pyöräkatokset |
|
| |||
|
|
|
kävelysillalle |
|
Vanhempien
vartit ja vanhempainillat
Syyslukukauden puolivälissä 7- ja 8-luokkien valvojat järjestävät koululla
luokkalaistensa huoltajien tapaamisia, nk. vanhempien
vartteja. Tarkoituksena on, että luokanvalvoja tapaisi etenkin kaikkien
yläkoulua aloittavien oppilaiden huoltajat. Ajankohdista sovitaan ensimmäisen
ja toisen jakson taitteen vaiheilla.
Vanhempainiltoja järjestetään lukuvuoden 2011 – 2012 aikana kaksi; yksi syyslukukaudella ja yksi kevätlukukaudella. Kumpikin ilta on tarkoitettu kaikkien Kukkasen koulun oppilaiden huoltajille ja niihin ovat oppilaat huoltajiensa mukana tervetulleita.
Kutsut vanhempainiltoihin lähetetään oppilaiden mukana hyvissä ajoin ennen tilaisuuksia.
Jos tarvetta ilmenee, koulumme väki on valmis järjestämään vanhempainiltojen ja varttien lisäksi myös muita tapaamisia huoltajien kanssa lukuvuoden aikana.
Wilma
Molemmille huoltajille on mahdollisuus saada tunnukset muuttamalla itse asetuksia. Wilman kautta hoidetaan poissaolot, lyhyet poissaoloanomukset, seurataan oppilaan edistymistä ja pidetään yhteyttä luokanvalvojaan ja opettajiin.