Palvelut aiheittain
Asuminen ja ympäristö
Hyödyllisiä linkkejä
Pelastuspalvelut

Alueellinen pelastuslaitos

Nastolan kunnassa toimii Päijät-Hämeen pelastuslaitos, joka on yksi maamme 22 alueellisesta pelastuslaitoksesta.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos on 12 kunnan yhteinen pelastusorganisaatio, jonka hallinnasta vastaa Päijät-Hämeen liitto. Päijät-Hämeen pelastuslaitos on toiminut vuoden 2004 alusta, jolloin Päijät-Hämeen alueellisen laitoksen palvelukseen siirtyi tuolloin noin 200 aiemmin kuntien pelastustoimessa työskennellyttä henkilöä.

Kaikki alueen vapaaehtoiset ja puolivakinaiset palokunnat toimivat myös Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen sopimuspalokuntina.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos

Sopimuspalokunnat

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen toiminta-alueella on yli 500 vapaaehtoista mukana sopimuspalokuntien hälytysosastoissa sekä nuoriso- tai naistyössä.

Nastolassa toimii kaksi sopimuspalokuntaa
- Ruuhijärven VPK ja
- Villähteen VPK.

Valmiussuunnitelmat

Kunnille on valmiuslain (1080/1991) nojalla säädetty valmiussuunnitteluvelvoite. 

Varautumisen tavoitteena on pyrkiä ehkäisemään ennalta häiriö- ja kriisitilanteiden syntyminen sekä luoda edellytykset hallita näitä tilanteita ja niiden seurauksia. Varautumista toteutetaan sekä normaaliajan häiriöiden että poikkeusolojen varalle ja siihen kuuluu myös häiriö- ja kriisitilanteista toipumiseen liittyvät toiminnot.

Varautuminen käsittää valmiussuunnitelmien laatimisen ohella niihin perustuvat etukäteisjärjestelyt, kuten esimerkiksi materiaalihankinnat, henkilöstön varaamisen ja kouluttamisen sekä muun toimintavalmiuden ylläpitämisen. Yhä keskeisempänä on varautuminen normaaliajan häiriöihin ja siihen liittyvään eri toimialojen yhteistoimintaan.

Kunnan varautuminen muodostuu kunnan valmiussuunnitelman yleisestä osasta, johtokeskuksen työjärjestyksestä ja toimialakohtaisista valmius-, varaus- ja pelastussuunnitelmista.

Jokainen toimiala vastaa häiriötilanteessa sekä poikkeusoloissa normaaliajan tehtävistään, joita on tarkennettu kriisitilanteiden vaatimuksia vastaaviksi.

Nastolan kunnan valmiussuunnitelmat

Nastolan kunnassa on mm. seuraavat valmiussuunnitelmat:
- Valmiussuunnitelman yleinen osa
- Johtokeskuksen työjärjestys
- Sosiaalitoimen valmiussuunnitelma
- Terveydenhuollon valmiussuunnitelma
- Teknisten palvelujen ja kiinteistölaitoksen valmiussuunnitelma
- Sivistyspalveluiden valmiussuunnitelma
- Päivittäistavarahuoltosuunnitelma
- Ruokapalvelujen valmiussuunnitelma
- Viestintävalmiussuunnitelma
- Arkistotoimen suojelusuunnitelma
- Maaseututoimen maatalouden valmiussuunnitelma.

Väestönsuojelu

Väestönsuojelun perimmäisenä tarkoituksena on väestön ja omaisuuden sekä ympäristön suojaaminen, joka perustuu pelastuslakiin. Yhteiskunnan kriisinkestokyvyn varalta tehtäviä ennakkovalmisteluja kutsutaan varautumiseksi. Valmiuslaki säätää sen osaksi julkishallinnon normaaliaikaista ja säännönmukaista tehtävien hoitoa.

Pelastusviranomaiset johtavat paikallisesti pelastustoimintaa ja siihen liittyvää väestönsuojelua, kunnat ja muut pelastuslain määrittelemät viranomaiset osallistuvat siihen omalla panoksellaan.

 

Päivitetty 27.4.2009