Palvelut aiheittain
Päätöksenteko
ja hallinto
Hyödyllisiä linkkejä
Aloitteet ja ehdotukset

Kunnan asukas voi tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa (Kuntalain 28 §).

Aloite pitää olla omakätisesti allekirjoitettu ja sen voi lähettää tai tuoda itse kunnantalon aukioloaikoina kirjaamoon. Aloite osoitetaan asiaa koskevan palvelun johtajalle tai toimielimen puheenjohtajalle.

Aloite saa olla sisällöltään ja muodoltaan vapaamuotoinen, kunhan siitä selviää, mitä aloitteella esitetään. Esitystä voi selventää liittämällä aloitteeseen esimerkiksi kartan tai kuvan.

Aloitteen tulee sisältää aloitteentekijän yhteystiedot. Mikäli aloitteen allekirjoittaa useampi, aloitteessa tulee olla ensimmäisen allekirjoittajan yhteystiedot. Aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle toimitetaan tieto aloitteen käsittelystä sekä pyydetään tarvittaessa lisätietoja. Aloitetta koskeva päätös saatetaan tiedoksi ensimmäiselle allekirjoittaneelle, joka saattaa sen tiedoksi muille allekirjoittajille.

Aloitteen voi tehdä jokainen kuntalainen.

Lisätietoja aloitteen tekemisestä Kunnat.net -sivuilta.

Kirjaamot

Kirjaamot sijaitsevat kunnantalolla, Pekkalantie 5. Kirjaamoon toimittaa aloitteen myös kirjeenä, sähköpostilla tai faksilla. Yhteystiedot ja asiointi

Palveluilla ja toimielimillä on omat kirjaamonsa. Lisätietoja aloitteen toimittamisesta oikeaan kirjaamoon saa kunnan palvelukeskuksesta.

Nastolan kunta kutsuu kuntalaiset ideoimaan

Nastolan kunta otti 12.9.2011 käyttöön kuntalaisille tarkoitetun ideointijärjestelmän. Tavoitteena on antaa jokaisen kuntalaisen käyttöön helppokäyttöinen ja nopea vaikuttamiskanava.

Kuvakkeesta pääset järjestelmän omalle sivustolle

 

 

 

Vaikuttaminen

Kunta tuottavat palveluita, joita kuntalaiset käyttävät. Vaikuttamisen keinot löytyvät, kun ensin tietää tavoitteen: mihin haluaa vaikuttaa. Sen jälkeen löytyy myös keino miten. Perustietoa vaikuttamista ja osallistumisesta saa seuraavilta sivustoilta. Kuvakkeet toimivat linkkeinä.

Kuntaliiton Vallakas - kuntalaisen vaikuttamisopas

Vallakas

Kansanvalta.fi - oikeusministeriön verkkosivusto

Kansanvalta.fi

Otakantaa.fi - Valtionhallinnon keskustelufoorumi, jossa ministeriöt järjestävät kansalaiskuulemisia eri aiheista.

Esite Otakantaa.fi-sivustosta (pdf-tiedosto 172 kt)

Otakantaa


Kunnat.net - Suomen kuntaliiton sivusto

Kunnat.net

Päivitetty 12.1.2012