| Nastolan kunta tiedottaa |
Tällä sivulla Nastolan kunta tiedottaa epävirallisista asioista.
Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys
Kuntajakoselvittäjä Osmo Soininvaara ehdottaa Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan ja Hämeenkosken, Kärkölän, Lahden, Nastolan ja Padasjoen kunnille, että ne yhdistetään perustamalla uusi kunta 1.1.2013. Uuden kunnan nimi on Lahden kaupunki.
Selvityshenkilö Osmo Soininvaara on luovuttanut valmiin kuntajakoselvittäjän ehdotuksen, yhdistymissopimusehdotuksen ja poliittisen sopimuksen kuntajakoselvityksessä mukana oleville kunnille 1.6.2010. Päätös mahdollisesta uuteen kuntaan liittymisestä tehdään kaikissa kunnissa yhtäaikaisesti 13.9.2010. Mikäli kaikki yhdeksän kunnanvaltuustoa hyväksyvät em. kuntaliitosasiakirjat, ne sitovat kuntia 31.12.2015 saakka.
Lisäksi selvityksessä mukana oleville kunnille on toimitettu kuntajakoselvittäjän ehdotuksen taustamateriaalina selvityshenkilöiden laatimat selvitysraportit. Todetaan, että em. selvitysraporttien sisältö ei sido kuntia. Selvityshenkilön ehdotus kuntien yhdistämiseksi, yhdistymissopimus ja poliittinen sopimus sekä varsinaisen selvityksen tausta-aineisto ovat luettavissa uusikunta.fi -sivuilla. Uusikunta.fi-sivuilta löytyy myös muu keskeinen materiaali koskien selvitysprosessia: UusiKunta-selvitysorganisaatio, kokoukset, muistiot, tiedotteet, yms.
Tavoitteet
Kuntien yhdistymisen tavoitteena on mm.:
- vahvistaa Päijät-Hämeen elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä
- luoda edellytykset seudun merkittävälle väestönkasvulle
- turvata osaavan henkilökunnan saatavuus tulevaisuudessa
- päällekkäisiä toimintoja karsimalla ja kuntataloutta keventämällä siirtää voimavaroja palvelujen turvaamiseen
Kuulemiset
Kesäkuussa pidetään myös kuntakohtaiset informaatio- ja kuulemistilaisuudet, joissa Osmo Soininvaara sekä sosiaali- ja terveysosion selvityshenkilö Markku Lehto kiertävät kertomassa kuntajakoselvityksestä. Nastolassa tilaisuus pidettiin kuntalaisille 10.6.2010 klo 19.00 Nastopolissa (=lukio). Paikalla oli n. 150 henkilöä. Muistiot kaikista kuulemistilaisuuksista on uusikunta-fi-sivustolla.
Uusikunta-esite
Kaikkiin talouksiin lähetetään kesäkuussa UusiKunta-esite eli nk. kansanpainos, jossa keskeisiltä osin esitellään nyt valmistuneen kuntajakoselvityksen sisältöä. Nastolassa valmistellaan par’aikaa neuvoa-antavan mielipidekyselyn toteuttamista elokuussa 2010.
Nähtävilläolo ja mahdolliset huomautukset ajalla 9.6.-9.7.2010
UusiKunta -Päijät-Hämeen kuntajakoselvityksen selvittäjän Osmo Soininvaaran 1.6.2010 päivätty ehdotus Heinolan ja Lahden kaupunkien sekä Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Nastolan ja Padasjoen kuntien yhdistämiseksi, siihen liittyvä yhdistymissopimus ja poliittinen sopimus sekä varsinaisen ehdotuksen tausta-aineisto eli selvitysraportit pidetään virallisesti nähtävillä 30 vuorokauden ajan. Mahdolliset huomautukset ehdotuksesta ja siihen liittyvistä asiakirjoista on jätettävä nähtävilläoloaikana 9.6. - 9.7.2010. Julkiset kuulutukset
Nastolassa 14.6.2010 Hallintojohtaja Mika Itänen
Lisätietoja
Kunnanjohtaja Pauli Syyrakki
Puh. 0400 616 204
pauli.syyrakki(a)nastola.fi
Hallintojohtaja Mika Itänen
Puh. 040 1979 808
mika.itanen(a)nastola.fi
Nastolan uusi tiedotuslehti 1/2010 ilmestynyt
Nastolan kuntastrategian tavoitteina on mm. positiivinen kuntaimago ja nykyistä vahvempi kotiseutuidentiteetti. Tiedottaminen on avainasemassa ja haluamme sitä kehittää edelleen. Tämä tiedotuslehti, joka on laadittu yhteistyössä Nastola-lehden kanssa.
Tiedotus-lehti on julkaistu 2.6. Nastola-lehden osana. Meille on tärkeää, että kuntalaiset ja yleensäkin Nastolasta kiinnostuneet saavat kotisivujemme ja aktiivisen tiedottamisen myötä ajankohtaista tietoa kuntamme toiminnasta ja vireillä olevista ajankohtaisista asioista.
Käyhän tutustumassa!
Tiedotuslehti 1/2010 (pdf-tiedosto 4,5 Mt)
Tiedutuslehti sivuittain
Tiedotuslehti 1/2010, sivu 1 (pdf-tiedosto 747 kt)
Tiedotuslehti 1/2010, sivu 2 (pdf-tiedosto 1,9 Mt)
Tiedotuslehti 1/2010, sivu 3 (pdf-tiedosto 1 Mt)
Tiedotuslehti 1/2010, sivu 4 (pdf-tiedosto 901 kt)
Nastolassa 4.6.2010, Mika Itänen Hallintojohtaja
Vuoden työyhteisön valinta
Nastolan kunnan henkilöstöstä valitaan joka vuosi ”Vuoden työyhteisö”. Ensimmäisen kerran valinta tehtiin vuonna 2009.
Valintakriteerejä
Valintakriteerejä ovat mm.
-
Strategian mukainen toiminta
-
Hyvä henki –kyselyn tulokset
-
Asiakaspalvelu/asiakastyytyväisyys
-
Henkilöstön asenne
-
Hyvä työskentelyilmapiiri/joustavuus
-
Muutosten hallinta, työskentelyolosuhteiden muutoksissa toimiminen
-
Muita mahdollisia asioita
Vuoden 2010 työyhteisö
Vuoden 2010 työyhteisöksi nimettiin
Nastolan uimahalli
jolle luovutettiin diplomi ja 500 €:n lahjakortti Sibeliustalolle.
Perusteluina mm.
- |
Erinomainen asiakaspalvelu |
- |
Hyvä työskentelyilmapiiri |
- |
Asenne työhön ja tavoitteisiin kunnossa, työyhteisö sitoutunut hyvään asiakaspalveluun ja toiminnan edelleen kehittämiseen |
|
Kävijämäärien merkittävä kasvu, joka kyetty hallitsemaan: |
- |
Kuntastrategian mukainen toiminta ja hyvinvoinnin ja positiivisen kuntakuvan edistäminen. |
Historia
Vuoden 2009 työyhteisö Nastolan kirjasto
Vuoden 2010 työyhteisön valinta (pdf-tiedosto 9 kt)
Kelan palvelut Nastolassa 1.1.2010
Kelan palveluja tarjotaan Nastolan yhteispalvelussa, Pekkalantie 5, jossa tarjotaan Kela-asioissa neuvontaa, apua lomakkeiden täyttämiseen ja sinne voi palauttaa täytetyt hakemukset.
Lähin Kelan toimisto palvelee Lahdessa, Kirkkokatu 8.
Vaivattomasti verkossa Kelan asiointipalvelussa www.kela.fi/asiointi voit hoitaa monia Kela-asioita ympäri vuorokauden. Verkossa voit esimerkiksi tehdä työttömyysajan ilmoituksen, hakea kaikkia perhe-etuuksia, hoitaa kaikki opintotukiasiat sekä hakea asumistukea. Palveluun kirjaudutaan omilla pankkitunnuksilla tai sähköisellä henkilökortilla. Näet palvelussa myös, milloin hakemuksesi on otettu vastaan sekä päätöksesi ja maksupäivän.
Nastolan uudet matkustajaliikennepaikat, Uusikylä ja Villähde
Nastolan kunta tiedottaa Villähteen ja Uudenkylän liikennepaikkoihin liittyen seuraavaa
Nastolan uusien liikennepaikkojen, Uusikylä ja Villähde, rakennustyöt alkavat kesällä 2010
Liikennepaikka-hanke on edennyt, ja tämän hetkisen tiedon perusteella matkustajajunaliikenne olisi mahdollista aloittaa uusilla liikennepaikoilla jo joulukuussa 2010. Tuolloin Nastolan kunnan alueella olisi käytössä kolme liikennepaikkaa: Villähteellä, Nastolassa ja Uudessakylässä.
Uudistus mm. parantaa Nastolan kunnan tavoitettavuutta ja palvelukykyä entisestään sekä edistää liikenneturvallisuutta, kestävää kehitystä ja alueen elinkeinoelämän edellytyksiä.
Investoinnin toteutus/yhteistyö Liikenneviraston kanssa
Kohteet ovat urakkalaskennassa kesäkuussa 2010, ja urakkasopimukset on tarkoitus allekirjoittaa heinäkuussa. Urakan toteutusaika on loppuvuosi 2010.
Yhteistyö VR:n kanssa
Aiemmin kunta on sopinut VR:n edustajien kanssa käytännön järjestelyistä mm. junien pysähtymisestä Uudenkylän, Nastolan ja Villähteen liikennepaikoilla, minkä lisäksi on keskusteltu alustavista aikataulujärjestelyistä. VR suhtautuu asiaan myönteisesti, mikä on edesauttanut liikennepaikka-hankkeen nopeata toteutusaikataulua.
Uudistus aikaansaatu yhteistyöllä:
Nastolan kunnan ja valtion toimijoiden lisäksi liikennepaikka-hankkeen toteutuksessa ovat myötävaikuttaneet mm. Päijät-Hämeen kansanedustajat, Päijät-Hämeen liitto sekä myös paikalliset toimijat Nastolasta. Kunta kiittää hyvästä yhteistyöstä.
Liikennöinti
Tämän hetkisen tiedon mukaan uudet liikennepaikat Villähteellä ja Uudessakylässä voitaisiin ottaa liikennöintikäyttöön joulukuussa 2010. Nastolan nykyisellä seisakkeella liikennöinti jatkuu entisellään.
Lisätietoja
Lisätietoja asiasta antavat
kunnanjohtaja Pauli Syyrakki, puh. 0400 616 204 ja
tekninen johtaja Risto Helander, puh. 0400 499 294.
Nastolassa 4.6.2010 / 26.11.2009 Hallintojohtaja Mika Itänen, puh. 040 1979 808
Päivitetty 21.6.2010


