| Kaavoitus |
Nyt nähtävillä olevat kaavat
Ei nähtävillä olevia kaavoja.
Hyväksytyt kaavat
Osayleiskaava, Luoteis-Nastola
Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 201 §:n mukaisesti ilmoitetaan, että Nastolan kunnanhallitus on määrännyt päätöksellään 3.10.2011 § 182 Luoteis-Nastolan osayleiskaavan voimaan muilta osin kuin valituksen kohteena olevan tilan Ämmälä (532-407-12-79) osalta.
Nastolassa 7.10.2011 Nastolan kunta Hallinto- ja talouspalvelut
Yleistä kaavoituksesta
Kaavoitus on maankäytön suunnittelua, jonka keskeinen tehtävä on toteuttaa kunnan strategisia tavoitteita ja kestävän kehityksen mukaista yhdyskuntarakennetta. Kaavoituksella luodaan edellytykset rakentamiselle ja hyvän elinympäristön kehittymiselle.
Kaavaa laadittaessa suunnitellaan miten mm. asuinalueet, työpaikat, viher- ja liikennealueet sijoitetaan taajamarakenteeseen. Tavoitteena on hyvän elinympäristön ja yhdyskuntien kestävän kehityksen edistäminen, rakentamisen laadun varmistaminen sekä avoimen ja vuorovaikutteisen suunnittelukäytännön vahvistaminen.
Kaavat ovat kartalla esitettäviä, tulevaisuuteen tähtääviä juridisia suunnitelmia, jotka perustuvat valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL) ja siihen liittyvään asetukseen (MRA) sekä kunnan omiin tavoitteisiin.
Kaavoituksen seuranta
Kaavoituspäätöksiä on voinut seurata toimielimen esityslistoista ja pöytäkirjoista. 1.7.2011 muuttuneen johtosäännön mukaisesti yleiskaavoittaja asettaa kaavat nähtäville viranhaltijapäätöksin.
Päätökset tuodaan nähtäville kunnan verkkosivuille kyseessä olevan kaavan omalle sivulle. Samalla sivulla voi seurata kaavan etenemistä.
Lisätietoja
Asemakaavat, poikkeaminen asemakaava-alueella
Kaavoitusarkkitehti Katri Kuivalainen
Puh. 040 867 6271
katri.kuivalainen(a)nastola.fi
Yleiskaavoitus, suunnittelutarveratkaisut
Yleiskaavoittaja Sanna Suokas
Puh. 044 769 8640
sanna.suokas(a)nastola.fi
Kaavoituksen yhteystiedot
Nastolan kunta
Kaavoitus
PL 4
15561 Nastola
faksi 03 8851 450
kaavoitus(a)nastola.fi
Osoitteeseen voi lähettää kaikki kaavoihin liittyvät lausunnot, kommentit ja muistutukset.
Päivitetty 26.1.2012
