| Maapoliittinen ohjelma |
Maapolitiikalla tarkoitetaan tässä yhteydessä niitä toimia, jotka liittyvät maa-alueiden hankintaan, luovuttamiseen, näihin johtavien sopimusten laatimiseen, luovutusehtoihin, tonttien rakentamisen edistämiseen sekä maaomaisuuden hallinnoimiseen. Maapolitiikka kytkeytyy kaavoitukseen ja asunto- ja elinkeinopolitiikkaan siten, että sillä luodaan edellytykset kaavoituksen toteutumiselle, riittävälle asuntotuotannolle sekä elinkeinotoiminnalle.
Maapoliittinen ohjelma antaa edellytykset hoitaa kunnan maapolitiikkaa pitkäjänteisesti. Ohjelman laatiminen ja siihen sitoutuminen on toimiva tapa valmistautua eri maapoliittisten välineiden käyttöön kunnan talouden ja yhdyskuntarakenteen kannalta tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti sekä maanomistajien kannalta tasapuolisesti.
Kunnan maapolitiikan tulee olla johdonmukaista, taloudellisesti kannattavaa ja tukea yhdyskuntarakenteen hallittua ja tasapainoista kehittymistä. Tämän ohjelman tarkoituksena on esittää ne periaatteet, joita Nastolan kunta noudattaa pyrkiessään tähän tavoitteeseen. Ohjelma on syytä tarkistaa valtuustokausittain.
Nastolan kunnan maapoliittinen ohjelma
Nastolan kunnan maapoliittisen ohjelman on hyväksynyt valtuusto 18.2.2008 § 7
Maapoliittinen ohjelma (pdf-tiedosto 144 kt)
Lisätietoja
Maankäyttöpäällikkö Pirkka Aula
Puh. 040 481 8119
pirkka.aula(a)nastola.fi
Päivitetty 27.4.2010
