Palvelut aiheittain
Maankäyttö ja rakentaminen
Kaavoitus
Ranta-asemakaavat

Ranta-asemakaavan tarkoitus on ohjata pääasiassa loma-asutuksen järjestämistä ranta-alueella. Maanomistajan toimesta laadittavan asemakaavan tulee muodostaa tarkoituksenmukainen kokonaisuus. Ranta-asemakaavassa määritellään kortteleiden ja tonttien likimääräiset sijoitukset, rakennusoikeudet ja käyttötarkoitukset sekä kulkuyhteydet alueella.

Ranta-asemakaavakartta sekä siihen liittyvä selostus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma saatetaan kunnan hyväksyttäväksi. Jotta kaavasta tulee asianmukainen, kaavan laatijan tulee olla jo varhaisessa vaiheessa yhteydessä kuntaan. Kaavan sisällöstä neuvotellaan ELY-keskuksen kanssa ja siitä pyydetään lausuntoja myös muilta viranomaisilta.

Ranta-asemakaava käsitellään kuten muutkin asemakaavat. Kaavan laatimiskustannuksista vastaa maanomistaja.

Nähtävillä olevat ranta-asemakaavat

Ei nähtävillä olevia ranta-asemakaavoja.

Vireillä oleva ranta-asemakaavat

Ei vireillä olevia ranta-asemakaavoja.

Äskettäin vahvistuneet ranta-asemakaavat

Ranta-asemakaavan muutos, Immilän alajuoksun ranta-asemakaava, R30
Vahvistunut 5.5.2011

Päivitetty 5.5.2011


Yhteystietoihin