Palvelut aiheittain
Kartat ja liikenne
Kadut ja väylät
Mt 312 Villähteentien sekä Vaakatien ja Leipätien parantaminen

Ympäristötaideteos Nastolan kiertoliittymään (vt 12 ramppi)

Kesän 2011 aikana järjestetyn valtakunnallisen ympäristöteoskilpailun voittajaksi on valittu kuopiolaisen teollisen muotoilijan, taiteilija Risto Pentikäisen teos Upokas.

Lisätietoja Uponorin sivuilla

Ympäristötaideteosten rakentamisen suunniteltu aikataulu

Vt 12 rampin kiertoliittymään rakennetaan Uponor Oy:n rahoittama taideteos ja Kauppakaaren kiertoliittymään rakennetaan Levypyörä Oy:n rahoittama taideteos.

Nastolan kunta osallistuu taideteosten toteuttamiseen rakennuttamalla kiertoliittymien taideteosten perustukset, valaistuksen sekä ympäristörakentamisen. Työt on aloitettu viikolla 15 ja perustustöiden osalta ne valmistuvat toukokuun puoleen väliin mennessä. Työt toteuttaa Lahden Seudun Kuntatekniikka Oy, rakennuttajana toimii Nastolan kunnan tekniset palvelut.

Kauppakaaren kiertoliittymän taideteos on valmistunut viikolla 18, vt 12:n rampin kiertoliittymän taideteoksen alustava toimitus viikolla 25. Perustus- ja maisemointityöt saadaan valmiiksi viikon 21 aikana.

Vt 12:n rampin kiertoliittymän työt haittaavat liikennettä viikon 21 loppuun saakka. Työmaan aikana nopeusrajoitus 30 km/h.

Lisätietoja

Nastolan kunta, tekniset palvelut
Kuntatekniikan mestari Hans Forss
puh. 0400 840 243
hans.forss@nastola.fi

Kiertoliittymien rakentamisen aikaista tietoa

Uudenmaan ELY-keskus ja Nastolan kunta rakennuttivat vuonna 2011 Mt 312 Villähteentien sekä Vaakatien ja Leipätien parantamisen. Kohteen viher- ja viimeistelytyöt tehdään toukokuun 2012 loppuun mennessä.

Kiertoliittymien sijainnit mt 312 Villähteentiellä merkitty kuvaan.

Suunnitelmat

Tien ja katujen parantaminen tehtiin hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti.

Mt 312 Villähteentie, kiertoliittymät asemapiirustus (pdf-tiedosto 465 kt)
Vaakatie ja Leipätie asemapiirustus (pdf-tiedosto 1,1 Mt)

Kuvia


Mt 312 - valtatie 12:n kiertoliittymä, työmaa 12.9.2011


Mt 312 - Kauppakaaren kiertoliittymä, työmaa 12.9.2011


Mt 312 - valtatie 12:n kiertoliittymä, työmaa 22.9.2011

 

Päivitetty 16.5.2012