Palvelut aiheittain
Koulutus ja kirjasto
Hyödyllisiä linkkejä
Kansalaisopisto (Wellamo-opisto)

Wellamo-opisto

Nastolan kansalaisopisto lakkautettiin vuoden 2006 lopussa. Toiminta jatkuu vuoden 2007 alusta perustetussa seudullisessa Wellamo-opistossa.

Wellamo-opisto on kymmenen kunnan yhteinen seutuopisto. Opiston ylläpitäjänä on Lahden kaupunki. Toimipisteitä on noin 160, henkilöstön määrä yli 300 ja opetustuntien määrä noin 52 000. Toimialueen muodostavat Lahden kaupungin lisäksi Asikkala, Artjärvi, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Myrskylä, Nastola, Orimattila ja Padasjoki.

Wellamo-opisto

Wellamo-opiston taito- ja taideaineiden kevätnäyttely Nastolassa

Kevät on tullut ja sen myötä aika Wellamo-opiston esitellä lukuvuoden 2009-2010 taidonnäytteet.

Wellamo-opiston taito- ja taideaineiden kevätnäyttely Nastolassa
Opistotalo, Toripolku 8, sunnuntai-tiistai 18. - 20.4.2010 klo 12-18

Nastolassa on esillä aikuisten ja lasten kuvataidetta, tiffany- ja lasitöitä, betoniveistoksia, keramiikkaa, kirjontaa, kudonnaisia, huovutustöitä ja painettuja kankaita, kuivakukka-asetelmia, huonekalujen entisöintiä sekä puu- ja metallitöitä. Opiston näyttely on merkittävä lukuvuoden päätöstapahtuma niille kuntalaisille, jotka ovat opiskelleet ja työskennelleet tietojaan ja taitojaan kartuttaakseen erilaisissa käden taitojen ja taideaineiden ryhmissä sekä myös muille katsojille. Näyttelyssä on esillä mahdollisimman monen opiskelijan töitä sekä läpi vuoden kokoontuneista ryhmistä että myös jo päättyneiltä lyhytkursseilta.

Näyttelyihin on vapaa pääsy.
Tervetuloa!

Aikuiskoulutuskeskus

Aikuiskoulutuskeskus
Kirkkokatu 16
15140 Lahti
Puh. 03 814 4734 tai 03 814 4736
toimisto(a)wellamo-opisto.fi

Toimisto avoinna ma-pe 9.00–15.45

Musiikkikoulu

Osana Wellamo-opistoa toimii Nastolan musiikkikoulu, johon haetaan keväisin erityisen valintakokeen kautta.

Nastolan musiikkikoulu tarjoaa opetusta sekä musiikin perus- että opistoasteella. Perusasteella annetaan musiikin perusopetusta. Opiskeluaikana suoritetaan peruskurssitutkintoja sekä solistisissa että yleisissä aineissa ja osallistutaan yhteismusisointiin.

Musiikkikoulun opistoasteella laajennetaan ja syvennetään jo omaksuttuja taitoja ja musiikillista yleissivistystä. Opistoasteella annetaan musiikin perusasteen oppimäärään pohjautuvaa jatko-opetusta ja suoritetaan D-kurssitutkinto solistisessa aineessa sekä musiikin yleisten aineiden tutkintoja.

Lisätietoja pääsykokeisiin ja opintoihin liittyvissä asioissa antaa

Frans Winstén
Puh. 050 398 5864
frans.winsten(a)wellamo-opisto.fi

Nastolan musiikkikoulun opetus järjestetään pääasiallisesti opistotalossa, os. Toripolku 8, 15550 Nastola.

 

Päivitetty 29.3.2010