Palvelut aiheittain
Koulutus ja kirjasto
Hyödyllisiä linkkejä
Koulumatkat ja -kuljetus

Koulukuljetus

Oppilaalle järjestetään koulukuljetus silloin, kun matka oman oppilasalueen kouluun on yli 5 kilometriä. Koulukuljetus järjestetään myös esim. tien vaarallisuuden vuoksi tai lapsen terveyteen liittyvien seikkojen vuoksi. Tällöin huoltajan tulee tehdä koulukuljetushakemus. Koulukuljetusoppaasta löytyvät tarkemmat tiedot koulukuljetuksista ja niiden perusteista.

Kuljetusoppilaiden vanhemmat voivat järjestää lastensa koulumatkat itse, mikäli katsovat, ettei kunnan tarjoama lain määrittämä perustaso ole heille riittävä. Tällöin he vastaavat itse kustannuksista.

Mikäli kuljetuksen piiriin kuuluva oppilas ei jostain syystä tarvitse kuljetusta, on huoltajan hyvä ilmoittaa asiasta numeroon 040 5942 425.

Koulukuljetusoppaassa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaille koulukuljetuksen.

Opas käsittelee koulukuljetuksia, ja se sisältää ne periaatteet, joiden mukaan oppilaille myönnetään kunnan kustantama koulukuljetus. Oppaassa kerrotaan kuljetusten järjestämisestä eri kulkumuodoittain sekä annetaan ohjeita koulukuljetuksen hakemiseksi, kuljetusten aikaiseen käyttäytymiseen ja poikkeavien tilanteiden varalle. Esiopetuskuljetuksissa noudatetaan samoja sääntöjä kuin 1. luokan oppilaiden kuljetuksissa. Huoltajat ovat aina ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

Koulukuljetusopas (pdf-tiedosto 159 kt)
Koulukuljetushakemus (pdf-tiedosto 9 kt)

Liikenneturvallisuus

Nastolan kunta tekee omalta osaltaan jatkuvaa työtä koulumatkojen turvallisuuden puolesta.

Huoltajien toivotaan huolehtivan siitä, että koulunsa aloittaville ja vanhemmillekin oppilaille opetetaan ja kerrataan vuosittain hyvä koulumatkareitti ja liikenteessä kulkeminen. Pyöräilykypärän käyttö on lain mukaan pakollista aina pyöräillessä sekä jalankulkijalla heijastinliivin/heijastimen käyttö pimeän aikaan. Suosittelemme, että ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat eivät pyöräile koulumatkojaan.

Turvallista koulumatkaa!

Toivottavat Nastolan koulujen väki sekä liikenneturvallisuustyöryhmä

Sivistyslautakunnan vaaralliseksi määrittelemät tiet
- Luettelo (pdf-tiedosto 12 kt)
- Kartta, määritetyt tiet 1.8.2010 alkaen (pdf-tiedosto 2,4 Mt)

Päivitetty 11.10.2011