| Lukio ja ammatillinen peruskoulutus |
Lukiokoulutus
Lukio tarjoaa yleissivistävää koulutusta peruskoulun jälkeen. Lukiokoulutuksella pyritään riittäviin tietoihin ja taitoihin jatko-opintoja varten.
Lukiossa jokainen opiskelija opiskelee kurssien mukaan. Hän valitsee ne oman opinto-ohjelmansa mukaan. Lukion voi suorittaa 2–4 vuodessa. Opintojen lopussa suoritetaan ylioppilastutkinto.
Jokaisella peruskoululaisella on mahdollisuus pyrkiä koulun jälkeen jatko-opintoihin.
Ammatillinen peruskoulutus
Ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa ammatillisen perustutkinnon joko peruskoulu- tai ylioppilaspohjaisena. Ammatillinen perustutkinto antaa joko täydellisen tai rajatun kelpoisuuden jatko-opintoihin ammattikorkeakouluissa, muissa korkeakouluissa ja yliopistoissa. Ammatillisen perustutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksena.
Koulutuskeskus Salpaus
Nastolan kunnalla ei ole omaa lukiokoulutusta eikä myöskään ammatillista koulutusta. Toisen asteen koulutuksen Nastolassa järjestää Päijät-Hämeen koulutuskonserniin kuuluva koulutuskeskus Salpaus.
Lisätietoja Koulutuskeskus Salpauksen sivuilta.

Päivitetty 5.5.2009

