| Kulttuuripalvelut |
Kulttuuripalveluissa tehdään työtä taiteen, taidekasvatuksen ja kulttuurisen harrastustoiminnan hyväksi yhteistyössä seudullisten kulttuuritoimijoiden ja ns. kolmannen sektorin kanssa.
Nastolassa järjestetään kulttuuritilaisuuksia ja -tapahtumia eri järjestöjen toimesta. Lisäksi Wellamo-opisto järjestää paljon kulttuuriin liittyviä harrastusmahdollisuuksia. Opiston harrastuspiireissä tehdään kuvataidetta, musiikkia, tanssia sekä teatteria. Näyttämötaidetta tuottaa Nastolan Pisarateatteri ry. sekä Teatteri Minos.
Taiteen perusopetusta annetaan musiikissa, kuvataiteessa ja käsityössä Wellamo-opiston toimesta. Tanssitaiteen perusopetusta tuottaa Lahden Tanssiopisto.
Kunnasta voi hakea avustusta tilaisuuksien järjestämiseen. Kulttuuriavustukset jaetaan kohdeavustuksina kerran vuodessa.
Lisätietoja
Kulttuuripalveluista vastaa sivistystoimenjohtaja.
Sivistystoimisto sijaitsee kunnantalolla.
Toimistosihteeri
Puh. 044 7909 379
Sivistystoimenjohtaja Jaana Suvisilta
Puh. 040 540 8287
jaana.suvisilta(a)nastola.fi
Päivitetty 25.3.2010

