| Ohjattu liikunta |
Nastolan erityisliikuntapalveluita kehitettäessä on pyritty luomaan luonteva kanava kuntoutuksesta kuntoliikuntaan. Tavoitteena on kunnon ja toimintakykyisyyden ylläpitäminen ja kehittäminen, uusien ystävyyssuhteiden solmiminen sekä ilo ja virkistäytyminen.
Liikuntaryhmät, joihin tarvitsee ilmoittautua etukäteen löytyvät liikuntaryhmän kohdalta. Muihin ryhmiin saa tulla vapaasti mukaan.
Tervetuloa mukaan!
Nastolan liikuntapalvelut
Erityisliikunta
Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan. Lisätietoja ryhmiin soveltuvuudesta ja toiminnasta antaa erityisliikunnanohjaaja.
Terveysliikunta
Hyvän Olon Nastolan -terveysliikuntaryhmien tehtävänä on kannustaa kuntalaisia ja kunnassa toimivia edistämään omaa ja läheistensä hyvinvointia ja terveyttä. Tavoitteena on herätellä kuntalaisia ottamaan vastuuta omasta terveydestään ja pohtimaan niitä arkisia elämäntapoihin liittyviä asioita, joilla on vaikutusta terveyteen ja hyvinvointiin.
Senioriliikunta
Nastolan kunnan liikuntapalvelujen ohjattu erityisliikunta. Nämä ryhmät ovat tarkoitettu kaikille seniori-ikäisille nastolalaisille. Ryhmissä jokainen kuntoilee oman kuntonsa ja vointinsa mukaan.
Muita liikuntapalvelun tuottajia
Liikuntapalveluita tarjoavat kunnan liikuntapalvelujen lisäksi
-
terveysaseman fysioterapiaosasto (P-H sosiaali-ja terveysyhtymä)
-
Wellamo-opisto (kansalaisopisto)
-
eläkeläis- ja vammaisjärjestöt
-
urheiluseurat
-
Liikuntakeskus Pajulahti
- Sport Center, Nastola
-
nastolalaiset fysioterapiayrittäjät (Liike-info).
Liikuntatarjotin
Esitteeseen on koottu Nastolan kunnan erityisryhmien, iäkkäiden, työikäisten, uimahallin ja liikuntapaikkojen liikuntamahdollisuuksien tiedot. Liikuntaryhmät toimivat säännöllisesti viikoittain.
Liikuntaryhmien tavoitteena on terveyden, toimintakyvyn ja fyysisen kunnon parantuminen ja ylläpitäminen sekä sosiaalisten kontaktien, ilon ja virkistyksen tuottaminen. Järjestäjinä ovat liikuntapalvelut, yhdistykset sekä muut toimijat. Liikuntaa järjestävän tahon yhteystiedot ovat nähtävissä liikuntaryhmän yhteydessä.
Yhdistyksen ryhmissä ensisijaisesti osallistujia ovat yhdistyksen jäsenet, mutta vapaita paikkoja voi kysellä ilman jäsenyyttäkin.
Tämän esitteen tarkoituksena on palvella yksityisen kuntalaisen ja yhdistyksien toimijoiden lisäksi sosiaali- ja terveystoimen, liikuntapalvelun, varhaiskasvatuksen ja opetustoimen henkilökuntaa antaen tietoa omaehtoisen liikunnan harrastamisen mahdollisuuksista.
Liikuntatarjoitin (pdf-tiedosto 706 kt)
Päivitetty 17.1.2012
Lisätietoja, yhteystiedot
Nastolan liikuntapalvelut
Pekkalantie 5
15560 Nastola
Erityisliikunnanohjaaja Marja Puttonen
Puh.
040 8200 811
marja.puttonen(a)nastola.fi
Päivitetty 11.1.2012

