Anni Kaste ”Minulla on yksin pyhä muisto vain rakkaasta talostain”
Nastola-seura v. 1974

Anni Kaste (os. Lindberg,
6.2.1876-17.7.1961) vietti nuoruuden ja viimeiset 20 vuotta Nastolassa, joka oli hänelle kaunis ja rakas synnyinseutua.

Hän julkaisi muutaman
romaanin ja novellikokoelman
(esim. Annikki. 1909,
Lumihiutaleita. 1915,
Olli Ruudun morsian. 1918).

Muistokivi on pystytetty vuonna 1974 Nastola-seuran toimesta Ruuhijärven ja Kumiantien risteyksen kohdalla olevan kotitalon paikalle.

Pällin kivi

Kevät 1918 oli Suomessa rauhatonta aikaa, jolloin punaiset ja valkoiset joukot taistelivat keskenään. Luokkaviha purkautui monesti väkivaltaisuuksina.

Nastolassa on Ruuhijärven ja Järvisten kylien välisen tien varressa lähellä Metsä-Leikkolan risteystä mäen päällä ns. Pällin kivi. Kiven luona on Artturi Pälli surmattu 19.2.1918.

Muistomerkin takana on puu, jota vasten hänen kerrotaan ammutun. ”En tiennyt tehneeni pahaa mi väkivaltaisen kuoleman sai” on kirjoitettuna kiveen.

Nastolan historian mukaan hänen lisäkseen on surmattu omien kotiensa pihalla hänen veljensä Veikko Einari Pälli ja naapurin poika Kalle Einari Isotalo. Punakaartilaiset olivat saaneet tietää, että nämä nuoret miehet olivat aikeissa liittyä valkoisten joukkoihin.

Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi

Nastolan karjalaiset ovat pystyttäneet vuonna 1953 Nastolan hautausmaalle lähelle siunauskappelia Karjalaan jääneiden vainajien muistokiven. Tämän muistomerkin on veistänyt kuvanveistäjä Veikko Leppänen.

Muistokivessä on reliefi naisesta ja lapsesta sekä teksti ”Uuteen aamuun uskonne toivonne työnne Karjalaa kantaen siunaamme”.

Ylimääräisen harjoituksen (YH) aikana nastolalaisia oli ollut Kannaksella Äyräpäässä linnoitustöissä ja myöhemmin sodan aikana samoilla seuduilla, joten sen alueen ihmisten ja nastolalaisten välille syntyi kontakteja. Näistä oli molemminpuolista etua, kun karjalaisia myöhemmin asutettiin.

Vuonna 1949 valtioneuvosto teki päätöksiä, joiden mukaan 1630 karjalaisesta tuli nastolalaisia. Kaikkiaan 39 Karjalan kunnasta oli tuolloin siirtolaisia Nastolassa, mutta eniten heitä oli Äyräpäästä (577), Käkisalmen maaseurakunnasta (392) ja Viipurista (tuomiokirkkoseurakunnasta 172 ja maaseurakunnasta 100).

Kuntaan tulleiden karjalaisten osuus pitäjän väkimäärästä oli merkittävä ja heidän vaikutuksensa pitäjän elinkeinoelämässä ja yleisessä virkeydessä oli suuri.

Neuvostoliittolaisten sotavankien hautausmaa

22.11.1987 paljastettiin neuvostoliittolaisten sotavankien hautausmaalla Kausantiellä 3 metriä korkea Äiti maa –patsas. Se on pronssia ja painaa n. 6 tonnia. Patsaan on suunnitellut kuvanveistäjä Vladimir Feodorov. Kustannuksista vastasi Neuvostoliiton kulttuuriministeriö.

Nastolassa toimi vuodesta 1941 lähtien järjestelyleiri 1, jonka kautta suurin osa sotavangeista kulki. Täällä heidät kuulusteltiin ja lähetettiin muualla olleisiin vankileireihin. Varsinainen leiri oli nykyisen Kirkonkylän koulun alueella ja sen lähiympäristössä. Leirin kirjoissa on ollut 64 188 venäläistä sotavankia. Monet terveet sotavangit ovat työskennelleet nastolalaisissa taloissa. Leirillä olleista vangeista monet olivat sairaita tai haavoittuneita, joten heitä on täällä myös kuollut. Hautausmaalle, jolla Äiti maa –patsas on, on haudattu 1055 venäläistä sotavankia.

Nykyisin hautausmaata hoitaa Suomi-Venäjä-seuran Nastolan osasto.

Radanrakentajien muistokivi

”Vuosina 1868-70 kuolleiden Riihimäki-Pietari radan rakentajien muistolle” on kirjoitettuna muistokiveen Uudessakylässä.

Kiven on suunnitellut taiteilija/taideohjaaja Ritva Pirhonen. Pystytyksestä vastasivat Nastolan kunta ja seurakunta vuonna 1990.

Paikalla on haudattuna varsinkin keväällä 1869 pilkkukuumeeseen kuolleita radanrakentajia. Lähistöllä on 10 km pitkä luonnonkiviaita radan varressa.

Saksalaisten muistomerkki

Alkuvuodesta 1918 Nastola oli pääosin punaisten vallassa.

Saksalaiset eversti Otto von Brandensteinin komentamat n. 3000 miestä käsittävät joukot nousivat maihin Loviisassa ja etenivät kohti pohjoista Orimattilaan.

Osasto Brandensteinistä osa eli n. 500 miestä lähti edelleen Artjärven kautta Uuteenkylään, jonne joukot saapuivat 13.4.1918 tavoitteenaan katkaista rautatie, jotta punaiset eivät pääsisi itään. Saksalaisten joukkojen ja Lahden punakaartin joukkojen välillä käytiin varsinaiset taistelut Uudestakylästä 14.-15.4.1918. Punaisilla oli tukenaan tykkejä ja kaksi panssarijunaa. Tämä taistelu kääntyi punaisten voitoksi ja saksalaisten piti perääntyä takaisin etelän suuntaan. Punaisen terrorin pelossa, josta oli jo kokemusta, suuri osa kylän väestä pakeni saksalaisten mukana. Tilanteen rauhoituttua ja punaisten poistuttua kyläläiset palailivat koteihinsa.

Näissä taisteluissa kaatui Nastolan historian mukaan 19 saksalaista. Punaisia oli määrällisesti enemmän ja heidän tappionsa olivat myös suuremmat.

Maata puolustamaan lähteneiden muistokivi

Nastolan kirkon ja kunnantalon välissä olevalla aukiolla on vuonna 1984 paljastettu muistokivi, joka kertoo sen, että tältä paikalta Nastolan miehet ovat lähteneet sotaan vuosina 1939 – 1945.

"Nastolasta 1939-1945 maata
puolustamaan lähteneiden muistolle
Isänmaan vapaus
Yhteinen asiamme"

Aloitteen muistokiven pystyttämiselle tekivät Nastolan sotaveteraanit. Mukana olivat myös rintamamiesveteraanit, sotainvalidit, Lahden seudun tykistökilta sekä Nastolan kunta ja seurakunta.

Kiveen kiinnitettiin Aleksis Kiven päivänä 10.10.1999 Lahden Sotaveteraanipiirin aloitteen mukaisesti juhlallisin menoin tammenlehvä.

Ehrnrooth’ien hautakivet Nastolan hautausmaalla

Ehrnrooth-suvun jäsenten hautoja on useita Nastolan hautausmaalla. Suku on omistanut ja hallinnut Seestan kartanoa vuodesta 1791 lähtien.

Historian perusteella ehkä yksi tunnetuimmista suvun Nastolaan haudatuista on Casimir, s. 26.11.1833 ja k. 5.2.1913. Hänen isänsä oli kenraalimajuri Gustaf Adolph Ehrnrooth ja äitinsä Johanna os. von Platen Lammin Gammelgårdista. Casimir kävi koulua Helsingissä ja suoritti kadettikoulun Haminassa. Hän toimi Venäjän armeijan upseerina Venäjällä, Kaukaasiassa ja Puolassa erilaisissa tehtävissä ja yleni kenraaliluutnantiksi. Hän osallistui mm. 1877-78 Turkin sotaan, missä haavoittui.

Venäjän keisari Aleksanteri II lähetti hänet Bulgariaan, missä hänet nimitettiin ensin vuonna 1880 sotaministeriksi ja vuotta myöhemmin ulkoministeriksi ja lopulta ministerineuvoston puheenjohtajaksi.

Casimir Ehrnrooth nimitettiin vuonna 1888 Suomen ministerivaltiosihteeriksi, jonka tehtävänä oli esitellä Suomea koskevat asiat Venäjän keisarille, joka oli myös Suomen suuriruhtinas. Tästä tehtävästä hänelle myönnettiin omasta pyynnöstään ero vuonna 1891, minkä jälkeen hän muutti takaisin Nastolaan Seestan kartanoon. Vuonna 1902 viimeisiksi vuosikseen hän muutti Helsinkiin, jossa kirjoitteli lehtiin sotahistoriallisia artikkeleita.

Casimirin vanhempi naimaton sisar Adelaide oli aikanaan tunnettu kirjailija ja naisasianainen, joka merkittävästi vaikutti siihen, että Suomessa naiset ensimmäisinä Euroopassa saivat äänioikeuden ja oikeuden asettua ehdolle valtiollisissa vaaleissa.

Myöhemmin tieto siitä, että Nastolassa olevan Seestan kartanon isäntä Casimir Ehrnrooth oli toiminut Bulgariassa, johti siihen, että bulgarialaisesta Dolni Dabnikin kaupungista tuli Nastolan ystävyyskunta.

Vuoden 1918 sodan punaisten kaatuneiden nimiä ei olen Nastolan hautausmaan muistomerkkiin tallennettu, ainoastaan teksti:

”Kansalaissodassa surmattujen ja kaatuneitten
Nastolan työläisten muistolle.

Nastolan kunta ja työläiset

Ohikulkija pysähdy
Yksilö kaatuu
Aate ei kaadu ”

Kivi on pystytetty Nastolan hautausmaalle vuonna 1948.

Nastolan historian mukaan Nastolassa on ollut selvä jako kahteen puoleen: punakaartilaiset ja maltilliset sosialidemokraatit. Elleivät maltilliset johtajat, ensisijaisesti Hemming Pykälä ja Kalle Sillanmäki, olisi omalla toiminnallaan hillinneet kiivaita punakaartilaisia, olisivat kevään 1918 tapahtumat olleet pahemmat ja verisemmät.

Verrattaessa punaisten ja valkoisten kärsimiä tappioita olivat punaisten menetykset paljon valkoisten menetyksiä suuremmat.

Valkoisten muistokivi

Artturi Pälli
Vilho Einari Pälli
Kaarle Einari Uusitalo
Hugo Lehtinen Nuuttila
Juho Alfred Kannisto
Kaarle Frederik Blomqvist
Juho Manfred Vesikallio

Nastolan hautausmaalla on valkoisten muistokivi, johon on merkitty kevään 1918 aikana surmansa saaneen seitsemän nastolalaisen nimi.

Kivessä on teksti:
"Vapauden uhreille muistoksi kuntalaisilta."

Varsinaisesti Nastola vilkkaiden liikenneyhteyksien varrella olevana kuntana oli sitä aluetta, jota lännestä tulevat punaiset käyttivät matkallaan itään. Valkoiseen kaartiin kuuluvien oli väistyttävä muualle tai jäätävä neutraaleina omille paikoilleen. Nastolassa vaikuttivat pääasiassa punaiset joukot. Nastolan historian mukaan valkoisissa joukoissa oli mukana vain 22 ansioitunutta nastolalaista, joista 15 oli Sysmän rintamalla.

Sankarihautausmaa

Pro patria
Sodissa 1939-40 1941-44
kaatuneiden muistoksi

Sankarihautausmaa sijaitsee vuonna 1803 puretun kirkon paikalla.
Asemakaava-arkkitehti Elis Kaalamo on suunnitellut sankarimuistomerkin sekä alueelle johtavan portin, jotka kenttäpiispa J. J. Björklund vihki käyttöön 9.10.1949.
Paaden on suunnitellut diplomiarkkitehti Sirkka Tarumaa.

Vanha hautausmaa sijaitsee samassa yhteydessä. Hautausmaata ympäröi kiviaita.

”Tällä pyhällä paikalla oli kirkko 1660-1804”

Muualle haudatut -muistokivi

Jeesus sanoi: ”Minä ole ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” Joh. 11:25-26

Kivi sijaitsee hautausmaalla siunauskappelin läheisyydessä.

Muistolehto

”Vanhurskaan muistoa siunataan.”

Kivi sijaitsee hautausmaalla siunauskappelin läheisyydessä ”Muualle haudatut” muistokiven vieressä.

Muistokiven takana on suppa eli jääkauden aikainen iso kuoppa, joka syntyi ison jäälohkareen joutuessa maan sisään. Sen sulaessa maahan jäi kuoppa.