Palvelut aiheittain
Nastola-tietoja ja linkkejä
Hyödyllisiä linkkejä
Hankkeet

Kahli – Kannusta ja Aktivoi Henkilöstösi Luovaan Innovointiin –projekti

Henkilöstön ja kuntalaisten innovaatiojärjestelmä

Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus on myöntänyt Nastolan kunnalle avustusta kehittää henkilöstölle ja kuntalaisille innovaatiojärjestelmät. Tässä kehittämistyössä ovat mukana Nastolan kunnan lisäksi kunnallisina toimijoina Salon ja Kaarinan kaupungit sekä TEKME Tekninen Palvelukeskus Oy Häme.

Projektista käytetään nimeä

KAHLI – Kannusta ja Aktivoi Henkilöstösi Luovaan Innovointiin.

Projekti alkoi 10.1.2011 ja se kestää puolitoista vuotta. Projektin tavoitteena on rakentaa hyvä ja helppokäyttöinen innovaatiojärjestelmä, joka antaa aiempaa paremmat mahdollisuudet henkilöstölle ja kuntalaisille vaikuttaa kunnan toimintojen kehittämiseen vastaamaan entistä paremmin kuntalaisten tarpeita.

Projektin johtajana toimii DI, KTL Paula Liinamaa MMC Oy:stä ja toisena keskeisenä projektihenkilönä on KTT Jari Paulamäki Pickinno Oy:stä. Projektin ohjausryhmänä toimii kunnan johtoryhmä ja järjestelmien kehittämiseen osallistuu idearyhmä, jossa on edustus kunnan luottamushenkilöhallinnosta, henkilöstöstä sekä johdosta.

Projektissa valmistellaan myös nettipohjainen kuntalaisaloitejärjestelmä kuntalaisia varten, jonka julkistetaan Nastola-viikolla toukokuussa 2011.

Lisätietoja

Lisätietoja KAHLI-projektista saa

kunnanjohtaja Pauli Syyrakilta
Puh. 0400 616 204
pauli.syyrakki(a)nastola.fi tai

hallintojohtaja Mika Itäseltä
Puh. 040 197 9808
mika.itanen(a)nastola.fi

NYT-projekti 2010-2013 (NYT = Nuoret, Yhdistykset, Työ)

Nastolan kunta on käynnistämässä alkuun kolmevuotisen työllisyyden parantamiseen, nuorten osalllisuuden lisäämiseen ja sosiaalisesti heikommassa asemassa olevien kuntalaisten syrjäytymisen ehkäisyyn panostavan NYT-projektin. Projektiin sisältyy työttömille suunnattu auto- ja mopotyöpaja sekä vuoden 2011 alusta käynnistyvä sosiaalinen ruokalatoiminta (työpaja).

Projektin työpajat kulkevat nimellä Nastolan Kakstahti.

Auto- ja mopopajalla tehdään pienimuotoisia autojen ja mopojen huoltotöitä sekä ohjataan ja opastetaan pajan työttömiä jatkotyöllistymiseen tai opintojen pariin. Pajalla henkilön osaaminen ja vahvuudet tunnetaan, jolloin yritysten ja yhdistysten on helpompi rekrytoida omiin tarpeisiinsa soveltuvaa työvoimaa.

Sosiaalinen ruokalatoiminta opastaa nuoria ja varttuneempia työttömiä siivous- ja ruokahuoltotehtäviin, alan töihin pajan ulkopuolelle sekä alan opintojen pariin. Kuntalaisille se mahdollistaa edullisen kahvila- ja lounaspaikan erityisesti huomioiden syystä tai toisesta sosiaalisesti heikommassa asemassa olevat.

Fyysisesti NYT-projekti toimii entisessä Esson huoltoaseman tilassa Kukkastie 3:ssa. Tilojen käyttöaste pyritään saamaan mahdollisimman korkeaksi, joten ilta-aikaan nuoret pääsevät kunnostamaan omia mopojaan vapaaehtoisohjaajien opastamina. Ruokalapuolella yhdistykset ja muut kiinnostuneet voivat varata tiloja kokoontumiseen, kerho- ja vertaistoimintaan sekä erilaisiin tilaisuuksiin, joilla mm. pyritään saamaan uusia yhdistys- ja vapaaehtoistoimijoita. Projektin avulla tai tuloksena yhdistykset voivat tehostaa omaa toimintaansa työllisyyden, vapaaehtoistyön ja osallisuuden lisäämiseksi sekä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi.

Lisätietoja

Lisätietoja kunnan työllistämisyksiköstä
Puh. 040 968 389 ja 040 1968 381 tai
niina.korpela(a)nastola.fi ja nina.parkkinen(a)nastola.fi.

Paja-asiakkaaksi haetaan työ- ja elinkeinotoimiston kautta.

PAKETTI-projekti

Päijät-Hämeessä käynnistyi vuoden 2009 alusta EAKR-rahoitteinen Kuntien palvelurakenteiden kehittämisprojekti (PAKETTI), jonka hallinnoijana toimii Päijät-Hämeen liitto.

Projektin tavoitteena on kunta- ja palvelurakenteisiin kohdistuvien kehittämishankkeiden koordinointi suunnittelemalla, kehittämällä ja yhteistyötä organisoimalla. Peruslähtökohtana pidetään Päijät-Hämeen PARAS -hankkeen aikana tehtyjä selvityksiä ja ehdotuksia sekä UusiKunta –hankkeen esiselvityksen pohjalta käynnistettyä kuntaliitosprosessia.

Kuvake toimii linkkinä Paketti-projektin sivuistolle

Nastolan kunnan työllistämisohjelma

Nastolan kunnanhallituksen hyväksymän työllistämisohjelman tavoitteena on pitkäaikaistyöttömyyden ja erityisesti nuorisotyöttömyyden ja nuorten syrjäytymisen vähentäminen.

Työllistämisohjelmalla kuntoutetaan ja valmennetaan pitkäaikaistyöttömiä, ylläpidetään työelämävalmiuksia ja ehkäistään syrjäytymiskehitystä niin, että työttömillä olisi paremmat mahdollisuudet työllistyä jopa pysyvästi uuden nousukauden alkaessa.

Työllistämisohjelma koostuu kahdesta projektista

- sosiaali- ja terveysyhtymän peruspalvelukeskuksen hallinnoima Tienhaara -2011 ja
- koulutuskonsernin Tuoterenkaan hallinnoima Matka -2013

joiden tavoitteena on mm. löytää polkuja työelämään ja opintoihin. Lisäksi työllistämisohjelmaan kuuluu kunnan omat työllistämistoimet (työharjoittelu, työelämävalmennus ja palkkatuetut väliaikaiset työpaikat kuntaorganisaatiossa ja yhdistyksissä) pitkäaikaistyöttömille, nuorille ja projekteista ”valmistuville”.

Ohjautuminen työllistämisohjelmaan tapahtuu työ- ja elinkeinotoimiston tai sosiaalitoimen kautta.

Lisätietoja antavat myös työllistämisohjelman työllisyyskoordinaattori Niina Korpela, puh. 040 1968 389 sekä järjestötyönohjaaja Nina Parkkinen, puh. 040 1968 381.

Perusopetus paremmaksi 2008-2011

Nastolan kunnan opetuksen hankkeet liittyvät opetusministeriön POP-ohjelmaan (Perusopetus paremmaksi) 2008-2011

  1. Oppilaanohjauksen kehittämishanke – luodaan yhteinen toimintatapa kouluille toteuttaa oppilaanohjausta
  2. Koulun kerhotoiminnan kehittämishanke – tehdään lapselle turvallinen iltapäivä
  3. Oppilashuollon kehittämishanke - ”Porkkana” – kootaan yhteen nuoria ja järjestetään heille mahdollisuus saada enemmän ohjausta koulunkäyntiin
  4. Kelpo - tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta – tehdään yhteisen pelisäännöt erityisen tuen saamisesta ja antamisesta opettajan työvälineeksi

Villähteen päiväkodin rakentamishanke 2009-2011

Villähteelle rakennettavan päiväkodin suunnittelu aloitettiin vuonna 2009. Päiväkodin sijoituspaikaksi on päätetty Rantatien ja Kalevantien risteyksen luoteispuolella oleva alue. Hankeohjelman mukaan rakennetaan neliryhmäinen, noin 1000 m2:n laajuinen uudisrakennus.

Hankkeen aikataulun mukaan päiväkodin rakennustyöt alkavat elokuussa 2010 ja täten päiväkoti valmistuisi vuoden 2011 syksyn aikana. Päiväkoti rakennetaan kunnan omana työnä.

Hämeen Bioenergia II –hanke

ProAgria Hämeen vetämä hanke, jonka tarkoituksena on edistää energiapuun ja muiden polttoaineiden käyttöä ja niihin liittyviä investointeja sekä liiketoimintaa. Jatkuu 31.12.2010 saakka.

KOTI - vetovoimaa Päijät-Hämeen maaseutukuntiin -hanke

Lahden ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskuksen vetämä hanke, jonka tavoitteena on Päijät-Hämeen maaseutukuntien tunnettavuuden lisääminen vetovoimaisina asuinpaikkoina ja uusien yritysten sijoittumispaikkakuntina. Tavoitteena on myös Päijät-Hämeen maaseudun imagon kehittäminen yhteistyössä seudullisen markkinoinnin kanssa. Jatkuu 31.12.2011 saakka.

Kuvake toimii linkkinä Koti-hankkeen sivustolle.

Päivitetty 20.1.2011