| Päivähoidon laskutus |
Päivähoitomaksun määrittäminen
Päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen. Päivähoitomaksu määräytyy perheen, eli samassa taloudessa asuvien vanhempien tai muiden huoltajien sekä päivähoidossa olevan lapsen, veronalaisten ja veroista vapaiden tulojen perusteella.
Päivähoitomaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, bruttotulot ja päivähoidon tarve (esim. osapäivähoito, vuoropäivähoito).
Vanhempien ei tarvitse tehdä tuloselvitystä, jos he ilmoittavat suostuvansa korkeimpaan maksuluokkaan. Jos vanhemmat eivät toimita tulotositteita sovittuna aikan päivähoitomaksun määrittämiseksi, on maksu korkeimman maksuluokan mukainen.
Opas Nastolan kunnan päivähoitomaksut (pdf-tiedosto 123 kt)
Maksulaskurilla voi arvioida päivähoitomaksun suuruuden
Maksulaskuri
Poissaolojen vaikutus päivähoitomaksuun
Kun lapsi on sairauden (oman tai päivähoidossa olevan sisaruksensa) johdosta poissa enemmän kuin 10 toimintapäivää kalenterikuukauden aikana, peritään puolet kuukausi-maksusta. Jos hän on sairauden johdosta poissa kaikki kalenterikuukauden toiminta- päivät, ei maksua peritä lainkaan.
Kun lapsi on muusta syystä poissa kaikki kalenterikuukauden toimintapäivät, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta. Koko kuukausimaksu peritään, vaikka läsnäolopäiviä olisi esim. vain yksi.
Vanhempien lomat eivät vaikuta päivähoitomaksuun.
Sovitut toimintapäivät
Jos vanhempien tai muun hoidosta ja kasvatuksesta vastaavan henkilön poikkeavan työajan tai opiskelun vuoksi lapsen hoidontarve on jatkuvasti säännönmukaista kokopäivähoidon hoitoaikaa lyhyempi, voidaan sopia 17 tai alle toimintapäivää kuukaudessa. Vanhempien tulee sopia ennakolta päivähoitotoimiston kanssa hoitopäivien lukumäärä/kk, minkä perusteella määritetään kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Jos hoidon tarve vaihtelee kuukausittain, sovitaan päivät maksimitarpeen mukaan. Mikäli todellinen käyttö on vähäisempää kuin on sovittu, peritään sovittu maksu. Hoitopäiviin lasketaan myös sairaus-, loma- ja muut kuin vapaa-päivät. Jos sovitut päivät ylittyvät, peritään maksu todellisten hoitopäivien mukaan (18 päivää tai enemmän on koko kk:n maksu).
Päivähoidon laskutusasiat
Toimistosihteeri Mervi Juntunen
Puh. 044 7909 329
mervi.juntunen(a)nastola.fi
Päivitetty 30.7.2010

