| Varhaiskasvatussuunnitelmat |
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (STAKES) julkaisi valtakunnalliset varhaiskasvatuksen linjaukset vuonna 2002 ja valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet vuonna 2003. Perusteissa edellytetään, että kunnat laativat omat varhaiskasvatussuunnitelmansa.
Nastolan varhaiskasvatuksen linjaukset on liitetty osaksi kunnan lapsi- ja perhepoliittista ohjelmaa. Nastolan päivähoidon varhaiskasvatussuunnitelman (vasun) on laatinut henkilöstöstä koottu työryhmä.
Vasutiimi on saanut koulutusta suunnitelman laadintaan ja varhaiskasvatuksen kehittämiseen päivähoidossa. Nastolassa vasutiimi on ohjannut varhaiskasvattajia sekä päivähoitoyksiköitä prosessin kehkeytymisessä.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tavoitteena on lisätä:
• vanhempien osallisuutta lapsensa varhaiskasvatukseen
• varhaiskasvatushenkilöstön ammatillista tietoisuutta
• moniammatillista yhteistyötä.
Yhdessä varhaiskasvatussuunnitelma ja esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelma muodostavat lasten hyvinvointia, kasvua ja oppimista edistävän kokonaisuuden.
Varhaiskasvatussuunnitelmat
Nastolan päivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma (pdf-tiedosto 974 kt)
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma (pdf-tiedosto 1,3 Mt)
Päiväkotien varhaiskasvatussuunnitelmat
Aurinkorinteen päiväkoti (pdf-tiedosto 326 kt)
Erstan päiväkoti (pdf-tiedosto 249 kt)
Huokokujan päiväkoti (pdf-tiedosto 1,1 Mt)
Rakokiven päiväkoti (pdf-tiedosto 272 kt)
Villähteen päiväkoti (pdf-tiedosto 172 kt)
Päivitetty 19.10.2011

