Valitse sivu

Kaikki lahtelaiset yhdistykset kutsutaan vastaamaan yhdistyskyselyyn 6.6. mennessä. Kyselyllä kerätään tietoa yhdistysten toiminnasta, toiveista ja yhteystiedoista. 

Kyselystä saatujen tulosten pohjalta kehitetään kaupungin ja yhdistysten välistä yhteistyötä. Yhdistystoiminta on koetusti ja tutkitusti suuri voimavara sekä hyvinvointia edistävä tekijä niin kuntalaisille kuin Lahden kaupungille.

Kyselyn tulokset ovat osa kehitteillä olevaa yhdistysyhteistyön mallia, jonka avulla yhdistysten monipuolinen toiminta tehdään näkyväksi sekä yhteistyötä kaupungin kanssa tutuksi ja ketteräksi. Tulokset esitellään alkusyksyn aikana. Kyselyn yhteydessä kaupunki päivittää jo olemassa olevaa yhdistysyhteystietorekisteriään, jonka avulla voidaan viestiä yhdistys, osallisuus- ja asukasasioista.

Kyselyyn voi vastata sekä sähköisesti että paperiversiona, joita on saatavissa kauppakeskus Triossa sijaitsevan Palvelutorin Lahti-Pisteeltä. Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan kesän aikana Lahti-aiheisia tuotepalkintoja.

Kysely on osa Lahden kaupungin yhdistysyhteistyön pilottihanketta.

Vastaa kyselyyn

Lisätietoja
Terhi Hildén, hanketyöntekijä
Lahden kaupungin yhdistysyhteistyön pilottihanke
p. 044 774 5908, hanketyontekija@kumppanuusverkosto.fi

Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021. Lahdessa ratkaistaan tulevaisuuden ympäristöhaasteita yhdessä asukkaiden, yritysten ja korkeakoulujen kanssa. Ympäristöpääkaupungin arki on sujuvaa ja palvelut korkeatasoisia. Lahti – tehty kestäväksi.