Tapahtumatiedote

Tavoitteenamme on vaalia alueen elinvoimaisuutta monin eri tavoin. Toimimme täysin vapaaehtoisvoimin, joten olemme erityisen kiitollisia jokaisesta tavalla tai toisella toimintaa tukevasta henkilöstä.

Foto: Erkki Hämäläinen

Tule tapahtumiimme ja ota kaverisikin mukaan!

2026 tapahtumia:

Nastola-seuran MARTTILANKUMA toivottaa kaikki tervetulleeksi uusiin toimitiloihin osoitteeseen Kukkastie 24. Ne ovat kirkonkylän Salea vastapäätä.

Samassa tilassa toimii myös Wellamo-opiston kankaankudontaryhmät.

Tervetuloa mukaan toimintaan ja tapahtumiin!

Fotot: Erkki Hämäläinen

YHTEISÖLLISET TOIMINTAKESKIVIIKOT JA AVOIMET OVET 14.1.-13.5.2026 keskiviikkoisin klo 13.00-15.00

Nastola-seuran uusissa toimitiloissa Marttilankulmassa, Kukkastie 24

Kevätkaudella jatketaan viime vuonna aloitettua pidempikestoista hyväntekeväisyysprojektia. Keskiviikkoisin valmistetaan lahjoja Päijät-Hämeen keskussairaalan lastenosastolta kotiutettaville lapsille ja nuorille.  Lahjat toteutetaan neuloen, virkaten ja ommellen. Samalla osallistujat voivat kartuttaa käsityötaitojaan. Yhdessä tekemisen lisäksi pidetään vapaaehtoisvoimin opetustuokioita eri käsityötekniikoista. Suunnitelmissa on tehdä mm. hypistelyhahmoja ja unileluja sekä neulottuja sukkia ja lapasia. Mukavaan seuraan voi tulla myös vain juttelemaan ja kahvittelemaan.

Osallistuminen on maksuton. Tervetuloa!

AVOIMISSA OVISSA VIDEO MELONNASTA NASTOLASSA

Keskiviikkona 28.1.2026 Marttilankulmassa KLO 13.00

Markku Lehtinen näyttää videon Päijänne-Leader -hankkeella kunnostettavasta melontareitiltä Nastolan alueella.

NASTOLA-SEURAN KEVÄTKOKOUS maaliskuussa

Päivämäärä tarkentuu, mutta paikka on Marttilankulma, Kukkastie 24

Käsitellään sääntömääräiset asiat mm. toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2025

Vuoden 2025 tapahtumia

ITSENÄISYYSPÄIVÄ NASTOLASSA 6.12.2025

10.00-11.00 Sanajumalanpalvelus Nastolan kirkossa

Liturgia pastori Anne-Maria Rämö, avustaa Lauri Palo, Nastolan mieskuoro esiintyy, johtaa Juha Korkeamäki

11.00-11.30 Kunniakäynti sankarihautaudoilla

Lippulinna, kunniavartio, Nastolan Mieskuoro, rukous pastori Lauri Palo

Puhe Reserviupseeriliiton liittovaltuuston varapuheenjohtaja Elisa Suutari

11.30-12.30 Kahvitus seurakuntatalolla, Immiläntie 2

12.30-14.00 Juhla seurakuntatalolla

Tervehdyssanat pastori Anne-Maria Rämö

Nastola-mitalin myöntäminen Nastolan Pisarateatterille, Nastola-seuran pj. Rauno Grönroos

Nastolan jousikvintetti: Aini Hyvönen, Livia Mäki, Hellä Härmä, Elsa Kemppainen, Aava Mäki, ohjaa Elina Nora

Puhe Lahden kaupunginhallituksen pj Pekka Komu

Nastolan Mieskuoro, johtaa Juha Korkeamäki

17.00 Partiolaisten kynttiläkulkue kirpputori Pikkiksen edestä

Nastolan sankarihautausmaalle

JOULUMYYJÄISET 6.-14.12.2025 klo 11.00-17.00

Kukkastie 24, kirkonkylän Salea vastapäätä

Nastolan kudontaryhmän käsitöitä, kaitaliinoja, mattoja, jouluisia koristeita ja arpajaiset.

Tervetuloa tunnelmoimaan!

OPASTETUT KIERROKSET NASTOLAN HAUTAUSMAALLA

ti 3.6.2025 klo 17.30 perinteinen historiaan ja henkilöihin perehtyvä kierros, oppaana Matti Oijala.

ti 1.7.2025 klo 17.30 kasveihin perehtyvä kierros, oppaana Annukka Linninen.

ti 5.8.2025 klo 17.30 sääty-yhteiskunnan haudat ja hautaustavat. Kierroksella keskitytään hautausmaan vanhaan osaan, oppaana Matti Oijala.

Kokoontuminen siunauskappelilla, Karhusillantie 10.

Opastusmaksu 10 €/henkilö Nastola-seuralle

OPASTETUT KIERROKSET UUDENKYLÄN LOHKAREPUISTOSSA

su 8.6. klo 13.00 Geopark-viikon retki, kesto 2,5 tuntia (10 €/henkilö, käteinen tai MobilePay).

Kokoontuminen Uudenkylän asemapaviljongilla. Oppaana toimii Matti Oijala.

Nastola-seuralta voi tilata omia opastettuja retkiä ryhmille (10 €/henkilö). Näiltä sivuilta löytyy tietoja ja kartat myös itsenäiseen tutustumiseen.

Lataa tästä ajankohtaisin tapahtumatiedote.

Nastola-seura toimii kaiken ikäisten paikkakuntalaisten hyväksi.

Lapsia traktorin kyydissä sänkipellolla ajelemassa. Iloisia ilmeitä.
Valtteri Bottas ihmisten keskellä valokuvattavana Wipakin edustajan kanssa.
Naisia ulkona rivissä kansallispuvuissaan.
Konsertointikuva Nastolan kunnantalolla pidettävässä kulttuuritapahtumassa.

Taustan foto: Timo Mäkelä

Pienet fotot: Erkki Hämäläinen

Menneet tapahtumat

  • Laituritalkoot. Miehet rannalla liikuttavat yhdessä laiturielementtiä. Foto: Erkki Hämäläinen

    Mennyttä.

    Joskus on ihan hyvä kurkistaa menneeseen, sillä sieltä voi saada hyvän inspiraation uusiin juttuihin! Ja onhan se mielenkiintoinen näköala taaksepäin, mitä kaikkea olemme yhdessä saaneet aikaan.

    Tulemme keräämään ja päivittämään tänne aikaisempia tapahtumiamme, mutta toistaiseksi tilanne on listaamisen osalta vielä odottavalla kannalla ja odottaa jäsentemme kevätkiireiden päättymistä.

  • Nuorten skeittipuisto EnergiaVirran kuva illalla, kun taivas on jo sininen. Lapsia ja nuoria skeittaa ja osa odottaa reunoilla vuoroaan.

    Tulevaa?

    Meitä kiinnostaa olla mukana kehittämässä alueen toimintaa ja viihtyvyyttä, joten jos sinulla on jokin idea asiaan liittyen, saatamme hyvinkin olla sopiva yhteistyötaho. Tai saatamme ainankin vinkata eteenpäin.

    Voimalalla on avoimet ovet keskiviikkoisin klo 13-15, jolloinka olet tervetullut juttelemaan ideastasi.
    Tai voi lähettää sähköpostia suoraan alla olevasta napista painamalla.